21.2.2007

Helmikuun tekemisiä

Blogger on päivittänyt sisältöään eikä Mika ole ehtinyt päivittää tätä blogia, eli hirveän moneen askeleen ja rekisteröimisen päässä että pääsi lisäämään uusia juttuja. Nyt on ainakin Google sähköpostit ja kaikki pakolliset, silti valittaa... Ei ole helppoa.

Olkavöiden paikat. Fia sääntöjen mukaan kiinnikkeiden pitää kestää 14700N per vyö, pelkälle putkelle kyseinen kuorma on kestoon nähden nelinkertainen, eli pitää vähän kikkailla että paikan saa kestämään. Tulee kevyempi kuin ylimääräinen turvakaariputki, ja tavaratilasta tulee järkevämmän muotoinen.

Sähköjen asentaminenkin on aloitettu, vakio R1 johtosarjaa on selvitelty ja sähkökilkkeet on asennettu autoon.

Päätettiin asentaa yksi turvakaariputki suojaamaan jalkoja, tulee vielä diagonaali "kattoon" suojaamaan kypärää. Rattiakselia on soviteltu, ja tulipeltiä on rei'itetty muutamaan otteeseen. Päävirtakatkaisijan on löytänyt paikkansa ja huoltoluukkua sovitellaan kardaanitunnelin päälle. Myös lokasuojat on kiinnitetty.

Tarkempi kuva takalokasuojan yläkiinnityksestä, sisäpuolella myös muutama ruuvi.

Tässä vaiheessa on niin paljon pähkäilyä ja tavaroiden odottelua että päätettiin siirtää ykkösauto pöydälle. Miettiessä on mukava ahertaa runkoa kasaan, ei ainakaan tarvi miettiä kun kertaalleen on jo treenattu, tekee vaan.

Vaihdekepin vaijerin sijoitus. Vaihdekeppi tulee turvakaaren viereen.

Ja vaihdekepin vaijeri vaihteiston päässä.

14.2.2007

FEA, locost putkirunko levyillä

Sain vihdoinkin kiinnitettyä levyt putkirunkoon, ja jäykkyys nousi aika huimasti.

Kuvasta näkee kuinka monta astetta runko vääntyy, punaisen ollessa suurin vääntymä. Samat voimat kuin edellisissä kuvissa.

Nyt vääntöjäykkyys on 4165Nm/deg, joka on aika paljon verrattuna Championin antamiin lukuihin (1630-2030Nm/deg). Turvakaari tietenkin luo lisää jäykkyyttä, ja kokemuksen perusteella rungon laskennallinen malli on n. 20% jäykempi kuin mitä oikeassa elämässä mittaamalla mitatut tulokset.

Runko on laskumallissa sellainen kuin mitä ollaan rakentamassakin, eli sitä ei ole optimoitu. Putket ovat 1,5mm seinämällä, kardaanitunneli, pohjalevy ja tulipellit ovat 1,5mm peltiä ja kyljet ovat 1,5mm alumiinia. Ollaan vähän myöhään liikkeellä mallin kanssa, mutta monia muutossuunnitelmia on jo tullut rakenteilla oleviin runkoihin.

Veikkaan että rungon jäykkyydeksi saa optimoimalla suunnilleen 5000Nm/deg, painon pysyessä vähintään samana kuin nykyisen rungon. Tuosta ylöspäin tuntuu olevan vaikea jäykistää koska sääntöjen puitteissa määrätty runko alkaa antamaan periksi sellaisista paikoista mitä ei materiaalivahvistuksilla pysty parantamaan, vaan runkoa pitäisi näkyvästi muokata lisäämällä vahvikeputkia.

Vaikuttaa siltä että runkoa ei pysty hirveästi jäykistämään, mutta jos jossain mokaa niin jäykkyys laskee aika roimasti, joidenkin levyjen poistaminen saattaa vaikuttaa vääntöjäykkyyteen jopa 25%!

9.2.2007

FEA lisäys

Ohjelmassa käytetään yleensä väriskaalaa jossa vaaleanpunainen on maksimi puristus, ja punainen on maksimi veto, mutta voimien skaalasta tulee vähän hämärä ja sitä on vaikea tulkita. Löysin juuri valikot mistä värejä voi muuttaa että kuvista tulee helpommin luettavia.
Edellisissä kuvissa esim. punainen väri ja sininen on voinut edustaa samanlaista voimaa, mutta eri suuntiin, tässä kuvassa käytetään voiman absoluuttista arvoa, eli voimat ovat aina positiivisia.Kuva näyttää mitä kautta voimat kulkevat, kuvassa vain veto/puristus voimat, ei vääntöä (joka on tärkeä tekijä). Tässä kuvassa ei putkien paksuuksilla tai materiaaleilla ole väliä, näkee vain mitä kautta voimaa menee, ja miten paljon. Turvakaaren kohdalla ei näy värivaihteluita, eli kaari saa aikaan sen että voimat jakautuvat tasaisemmin.

Kovimmilla ovat R putken (konetilan poikkituen) vieressä olevat putket konetilan oikealla puolella. R putken tuoma kolmio tuntuu jäykistävän runkoa edestä, ja se tuntuu ottavan aika paljon rasitusta pois vasemmalta puolelta, jotenkin kun noita R putkia kun saisi kaksi... Myös kardaanitunnelin oikea alaputkisto rasittuu tämän myötä, mutta sen ei pitäisi olla ongelma kunhan saan pohjalevyn mukaan malliin.

FEA, Locostrunko turvakaarella

Lujuuslaskeminen jatkuu.

Nyt rungon malli vääntyy 1,7 astetta samoilla voimilla kuin edellisessä kuvassa. Turvakaaren lisääminen ja muutama hienosäätö siis auttoi. Jäykkyyttä on nyt 70% enemmän verrattuna entiseen. Suunnilleen 30% tuli pelkästä perusturvakaaresta, ja kun kattoon lisää diagonaaliin niin lisäys turvakaaresta oli yhteensä n. 50%, eli kattotanko jäykistää aika pirusti.
Keulapalan väritkin näyttävät että keula vääntyy tasaisemmin kuin ennen, ja turvakaari jakaa voimaa takakontinkin puolelle.

Ehkä vähän optimoimista vielä turvakaaren ja rungon kanssa että saa voimat jakautumaan tasaisemmin. Opin myös liittämään levyjä putkiin (oli aika pieni ongelma, kuten yleensä on), ne vaan hidastavat laskemista. Putkirungon laskemiseen menee sekunteja, kun levyihin menee minuutteja...

6.2.2007

Noni, locostrungon lankamalli tuntuu nyt valmiilta, ja sen yksinkertaistettua mallia pääsi jo vääntelemään FEA-ohjelmassa.

Runko on tuettu takaiskarin yläkiinnityskohdista, ja väännetty etuiskarin yläkiiinnityskohdista. Kuvan väreistä näkee hyvin mistä kohdista runko alkaa vääntyä.

Vääntöjäykkyydeksi sain 936Nm/deg, kun Ron Champion ilmoittaa valmiille rungolle 1630-2030Nm/deg. Ohjelma vaikuttaa vähän hämärältä noiden levyjen suhteen, mutta eiköhän se siitä...

5.2.2007

kuvia ja edistystä

tiimin virallinen kuvaaja osti niin hienon kameran ettei raski/osaa tyhjentää sitä, joten yritän ottaa aina välillä tuolla pikkuvikaisella päivitys kuvia:-)




Tästä Henkan autosta tulee tämmönen nynnysininen hiilarisilla lokareilla.

Kojelauta on vielä vaiheessa, samoin keulapalassa on pieni muotovirhe toisella kyljellä.
Saattaa olla että joudumme tekemään pienen pullistuman jäähdytintä varten tuohon vasempaan reunaan.


Moottoritilan peltien sapluunat pitäis kans tehdä piakkoin.

Takkontti tehtiin 1.5mm alumiinista ja täytyy sanoa, että vaati hieman suostuttelua että taipui.


Henkka toivottavasti postaa paljon lisää kuvia piakkoin!!